Sunday, October 9, 2011

Lapsen kasvattajan tärkein velvollisuus

"Annetaan lasten olla lapsia" implikoi, ettei kasvateta heitä kohti aikuisuutta. Se on varsinaisen pahoinpitelyn jälkeen kai epäeettisin teko, mitä kasvattaja voi tehdä. Hänen velvollisuutensa on nimenomaan ohjata tähän pahaan maailmaan syntynyt lapsi potentiaalinsa mahdollisimman hyvin toteuttavaksi aikuiseksi, joka osaa sitten itseohjautuvasti toteuttaa itseään ja edistää yleistä hyvää.

Mielestäni kasvattajan tehtävä (kasvattajana) on nimenomaan (mielestäni itsestäänselvästi) kasvattaa lasta. Siis ei yrittää säilyttää lasta sellaisena kuin se on, vaan auttaa tätä kehittymään.

Olen monta kertaa kuullut (lähinnä tai ainoastaan äitien) valitusta, jonka olen tulkinnut niin, että he haluaisivat pitää lapsensa lapsina ja hoidettavinaan. Sellainen osoittaa mielestäni aika äärimmäistä itsekkyyttä. Hankkisivat vaikka koiran mieluummin. Koiraa saisi sitten helliä ja pitää lapsena sen koko eliniän. Ihmisen kasvattaminen on ihan eri juttu.

Ikävä kyllä ainakin osa lasten huoltajista jättää kasvattamisen lähes kokonaan koulun ja harrasteohjaajien tehtäväksi. Jotkut vanhemmat yrittävät hidastaa lastensa kehittymistä kohtelemalla heitä kuin pikkulapsia, riippumatta lastensa iästä ja kehitysvaiheesta. Tämä on sitä toimintaa, jota sanoin yllä ehkä pahoinpitelyn jälkeen pahimmaksi epäeettiseksi toiminnaksi, johon kasvattaja voi syyllistyä.

Lapset eivät itsekseen kovinkaan hyvin kehity aikuisiksi ihmisiksi. Lapsia täytyy aktiivisesti kasvattaa aikuisuuteen ja ihmisyyteen. Jos kasvattaja vain "antaa lasten olla lapsia", syyllistyy tehtäviensä laiminlyöntiin ja suorastaan lastensa tai kasvatettaviensa heittellejättöön.

No comments: